Onpa tullut todettua, että vuodet eivät ole veljiä keskenään. Eivät edes velipuolia . Viime vuonna astutin neljä narttua, yhden niistä vuoden molempiin juoksuihin. Vuoden saldo oli kaksi cavalierpoikaa. Tänä vuonna näyttäisi siltä, että isäntä joutuu nikkaroimaan uuden pentulaatikon!

Meillä kun tässä tyttöporukassa on neitosten juoksut synkronoituneet ajan saatossa, jouduttiin pentusuunnitelmia kuutioimaan vähän riskillä viime vuotinen tuoreessa muistissa. Uskallettaisiinko astuttaa kolme narttua nyt kevään juoksuun? Jokuhan niistä kuitenkin jäisi tyhjäksi..

Vaan eipä jäänyt! Meillä alkaa siis Yötön Yö ihan todella kesäkuun alussa, kun Inka aloittaa pentutouhuilut ja viikon päästä siitä Benja ja Donna, jotka on astutettu samoina päivinä. Onneksi meitä on monta kaksijalkaista hoitajaa, apukäsiä tullaan varmaankin tarvitsemaan olletikin, kun lampolan puolella alkaa karitsoinnit samaan aikaan. Noh, kyllä sitä nuorena jaksaa... Mut mitenkähän sitä näin vanhana ?

Inka ja Inkan Megalomaaninen Massu. Tiineysvuorokausia kuvassa vasta 42, kuinkahan isoksi meinaa rouva vyötärönympärystäänsä vielä kasvattaa?

Vaan ei se ole pikkuinen massu Donnallakaan. Tiineysvuorokausiin (joita kuvauspäivänä 35) nähden PikkuRouva on kyllä aika muhkean oloinen!

Benjalla myöskin kuvassa 35. tiineysvuorokausi. Vatsanseutu on alkanut kasvaa vain hitusen. Vielä kuvanotto hetkelläkin ollaan oltu hyvin epävarmoja mahdollisesta tiineydestä. Kun AlatiAhmatti alkoi nostella ruokakupistaan raksuja yksi kerrallaan maahan mulkoillen niitä paheksuvasti, alkoi mielessä herätä toivo.. josko se sittenkin.. Tänään käytiin ultrassa ja sieltä se ell löysi sekä palpoimalla että ultralla kurkkaamalla pikkuisia. Ei montaa, mutta jokusen kuitenkin! Voi tätä onnenpäivää !

Muutenkin tuntuu elämä myös koirarintamalla olevan myötätuulessa viime vuosien vastoinkäymisten jälkeen *kop kop*. Donnan sydän todettiin taas terveeksi vuotuisessa tarkastuksessa, Donnan jälkeläisetkin ovat käyneet virallisissa terveystarkastuksissa ja terveiksi todettu. Hieman vain harmittaa BB Pumba, jonka toinen kives ei sitten koskaan laskeutunut.

Meillä on Teerivaarassa kunnon bernipopulaatio nyt, kun vierailevan tähden, Benjan, lisäksi laumassa riekkuu Dannyn velipoika Nanuk. Nanukin perhe on muuttamassa Ison Valtameren taakse ja he ovat nyt järjestelemässä asioita siellä. Nanuk viipyy luonamme ainakin kuukauden päivät, jos ei pidempäänkin riippuen siitä, miten asiat siellä kaukana maailmalla sujuvat. Nanuk on erittäin ihana poika, vähän villi ja vallaton, mutta erittäin reipas ja ihmisrakas tessu. Nanuk sopeutui loistavasti tähän meidän porukkaan. Terkkusia vain Sinne Jonnekkin, Nanukin perhe! Täällä voidaan hyvin ja paksusti .

Ja onhan meillä käynyt muitakin vieraita, tosin ihan päiväseltään.. TyttiTyllerön tytär Saara kävi perheineen ilahduttamassa meitä sunnuntaina. Kyllä se Saara on sitten äitinsä näköinen! Ja sisarensa Sallin! Ihan ihmetellä täytyy, miten koirissakin voi olla mahdottomasti sukunäköä. Saara oli muutenkin hyvin tyttimäinen.. koko ajan liikkeessä, aktiivinen ja tepakka neitonen. Ikiliikkuja. Kiitos Alilan perhe, kun kehtasitte ajella tänne asti! Oli mukava nähdä lapsiakin ensimmäistä kertaa. Saitteko ne värilliset villat menemään ehjänä kotio asti vai huovuttiko Saara niistä jo matkalla jotakin ...?

Lähdettiin Sulhon kanssa toissailtana myöhään korvasieniä katselemaan.. onhan nyt ollut jo aika helteiset päivät ja vettäkin ripauttanut välillä. Riemulla ei ollut rajoja, kun ennalta oletettavissa olevista paikoista löydettiin muutamia pikkuriikkisiä korvasienen alkuja!! Hissukseen hiivittiin kotiin ja jätettiin pikkuiset kasvamaan. Saapas nähdä, meneekö tämän vuotinen saalis viimevuotisen edelle.. viisi ämpärillistä taisimme viime kesänä tuolta omalta hakkuaukealta poimia. Pakasteessa mahtaa olla jemmattuna enää yksi pussi korvasieniä, joten vähiin käy, ennenkuin loppuu..

Ai niin, vielä yksi juttu! Minut kutsuttiin Ranuan Koirakerho ry:n Match Shown tuomariksi. Mätsäri järjestettiin viime lauantaina todella upeassa kelissä. Olipas se kiva kokemus! Koirat olivat hienoja, esittäjät olivat selvästi panostaneet päivään ja järjestäjät hoitivat homman kotiin hienosti kanttiineine päivineen. Kiitos vielä kerran kutsusta! Olen taatusti käytettävissä toisenkin kerran, jos vielä huolitaan .