Helmikuu jo kohta puolessa välissä. Miten tämä aika menee nykyään niin huimaa vauhtia? Kevättä kohti ollaan menossa taas ihan hurjaa kyytiä ja tuntuu, että vasta eilen sai kolata talven ensi lumia kinoksiksi pihalle! Vaan ihanaahan tämä kevät ja varsinkin sen odotus on! Sitä alkaa itsekin ikään kuin puistella talven pimeitä hartioiltaan ja ilme kirkastuu samaan tahtiin kirkastuvan päivän kanssa! 

Ellin lonkkakuvista tuli tulokset tosiaan viime viikolla; A/A! Syitä on siis hymyyn muitakin kuin tuo auringon kajo taivaanrannassa. Näyttelysuunnitelmia on rukattu vähän uuteen uskoon neitokaisen lyhyen turkin vuoksi. Elli oli trimmattu niin lyhyeen turkkiin meille tullessaan, että näyttääpi menevän odotettua pidempi aika sen takaisin kasvattamiseen. Ellille on suunnitteilla myös pentue tälle vuodelle. Sulhoksi on kaavailtu upeaa mustaa poikaa nimeltään Shimmerian Jubilee Prince. Ai että miksikö juuri tämä poika?

No ihan yksinkertaisesti siksi, että se on upea, upea ja upea. Ja terve ja rodunomainen. Ja upea. Niin ja Veeti, eli Shimmerian Jubilee Prince on myöskin meijän lauman uusin tulokas! Kun tarjoutui tilaisuus saada tämä uskomattoman kaunis herra meille, ei kerta kaikkiaan voinut empiä pitkään. Veeti tulee todennäköisesti asustelemaan ainakin osittain Emännän Äidin hellässä hoivassa. Veeti on tosiaan hieno poika, niin ulkomuodoltaan kuin luonteeltaankin. Sillä on kolme sertiä plakkarissa sekä useita PU1 ja ROP -sijoituksia. Veetin kanssa on suunnitelmissa saada taipparit läpi ensi kesänä, että saataisiin se MVA liittää nimen eteen. Tottahan toki myös näyttelykehissä tullaan pyörähtelemään, mutta kun Veetikin on tällä hetkellä ns. "kesälomakarvassa", pitää odotella turkin kasvua. 
Veetillä on jo ennestään näyttöä periyttäjän kyvyistään. Se on jättänyt terveitä ja kauniita jälkeläisiä. Veeti onkin saatavissa jalostuskäyttöön rodunomaisille ja terveille cockerityttösille. Suurensuuret Kiitokset vielä Katrille tilaisuudesta saada meille tämä Valloittava Poika!

Mimmi ja Ilonainen kävivät ELL:n vastaanotolla tällä viikolla. Mimmillä oli hieman yskää viime viikonloppuna, joten sitä vaivaa lähdettiin näyttämään. Ilona oli muuten vain mukana, henkisenä tukena. Tyttäret myös punnittiin samalla reissulla, kun kotivaa'alla sitä ei enää voi tehdä. Mimmi painoi 45,5kg ja Ilona 26,8 kg. 
Emäntä mainitsi ELL:lle, että Mimmi on ollut ehkä hieman vaisumpi, kuin yleensä... Vaisu juu... POJOOOIING POJOIIINGG... Neiti hyppeli ja pomppi ja riekkui ja urrasi bernimäistä kurkku-urinaa ja yritti pussailla ELL:iä siihen malliin, ettei siitä keuhkojen kuuntelusta meinannut tulla yhtään mitään. Ai tää on vaisu nyt??
Hengitystieinfektio oli diagnoosi ja lääkekuurinhan se ELL määräsi. 

Miran kanssa ollaan yritetty tuota paikallamakuuta saada varmaksi ja ihan kivastihan se välillä onnistuukin... Ollaan päästy treenaamaan porukassa ainakin kerran viikossa, välillä jopa kahdesti ja tulokset alkavat pikkuhiljaa näkyä. Eihän sitä kyllä vieläkään ole kirkossa kuulutettu, että Mira siellä rivissä pysyy. Nuo miljoonat muuttujat ja epävarmuustekijät kuitenkin tekevät tästä koiraharrastuksesta niin älyttömän mielenkiintoisen!! Huomenna onkin sitten totuuden hetki, eka kisat tälle vuodelle!

Kello on tällä hetkellä 7:11 ja odottelen, että tulisi yhdeksän. Saapi laittaa sitten tuon nuorimmaisen kouluun ja päästään koirien kanssa lenkille. On aivan ihana ilma; ei tuule ollenkaan ja pakkastakin on vain noin -5 astetta!
Lenkille lähtöön liittyy muuten aina aivan kauhia sirkus: Emännys kun alkaa vetää niitä villasukkia jalkaansa, on yleensä aina Mimmi ensimmäisenä juonessa mukana ja arvaa, mitä kohta tapahtuu... alkaa armoton vouhke ja murina. VillitysVirus tarttuu koko porukkaan sekunnin murto-osassa. Emäntä meneekin usein kodinhoitohuoneen puolelle pukemaan, panee portin kiinni ja jättää koirat riekkumaan keittiön puolelle... On nimittäin niin hitsin hankalaa laittaa kenkiä jalkaan, kun kuusi kirsua tökkii silmälaseihin, paukuttaa hännällään ympäri korvia ja pyörii väkkäränä naamaasi hieroen. Moisen "käsittelyn" jälkeen on saanut aina pestä lasit, töpeksiä kaksien kinttaitten verran koirankarvoja suustaan ja oikoa vinoon vinksahtanutta pipoa.. tai sitten etsiskellä sitä, kun joku ehti napata sen päästä ja kiikuttaa johonkin. Sama mekkala alkaa aina, kun Emäntä erehtyy ottamaan käteensä nuo tietyt sukat. Pitäis vissiin hommata puunkantosukat ja roskienvientisukat erikseen, ettei joka kerta uloslähtöä suunnitellessa syntyisi niin kovaa elämää.