220577.jpg

Ruudun salaisuus alkaa hahmottua Mimmille. Eilen mentiin jo ruutuun ilman siellä olevia makupaloja ja eka kertaa mentiin myös ruudussa käskystä maahan. Lähetysmatka ruutuun ei kyllä vielä päätä huimaa, oliskohan se tuossa 1,25 metrin hujakoilla ;).

Pysähtymistä treenattiin myös. Seiso -käskyllä neiti pysähtyy niin liikkeessä kuin luoksetulossakin. Myöskään tässä ei matka vielä ole kovin kummoinen; luoksetulossa pyydän pysähtymään joko ihan edessä tai vaihdellen korkeintaan parissa metrissä.. kuitenkin niin, että tiedän matkan olevan riittävän lyhyt siihen, että neiti varmasti pysähtyy. Hiljaa hyvä tulee, vaikka tuntuu että edetään tässä liikkeessä todella hitaasti. Pääasia kuitenkin, että neiti ei opi hipsuttelemaan seiso -käskyn jälkeen senttiäkään vaan seisahtuu niille sijoilleen ja pysyy paikallaan kunnes vapautan. Liikkeestä seiso -jutskaa ollaan treenattu siten, että liikutaan vapaasti sinne tänne ja seiso -käskyllä pysähdyn myös itse ensin. Pikkuhiljaa ollaan päästy myös siihen, että jatkan matkaani muutamia askeleita koiran jäädessä seisomaan. Vahvistan ja autan tosin neitokaista vielä seiso -käskyn lisäksi käsimerkillä. Neiti pysyykin todella hyvin paikoillaan, hieno Mimmi!!

Kolmantena ja viimeisenä juttuna treenattiin paikallamakuuta. Treenikaverina oli Mira ja neitokaiset makasivatkin hienosti ja rauhallisesti minuutin. Todella mahtavasti ollaan päästy molemmat tässä liikkeessä eteenpäin; Marjukka oli Miralta piilossa koko ajan ja itse olin Mimmistä kymmenen metrin päässä!! Paikallamakuun kun olen itse meinannut pilata hätäilemällä, eli ihan alusta (lue: metri/20 sek., metri/30sek.,metri/50 sek., 3metriä/20 sek. jne jne) on pitänyt neitokaisen kanssa tämän liikkeen opetteleminen aloittaa. Paikallamakuu alkaa nyt olemaan varmempi, mutta aivan pitää itseään läpsiä poskille, ettei alkaisi taas hätäillä tässä..

220585.jpg

Notte on myös päässyt tokoilemaan. Neitokaisen kanssa vahvistetaan vasta kontaktia.. tavoitteena on saada vahva ja motivoitunut kontakti, "hirviä hinku työskentelyyn" ;). Hienosti se on sieltä alkanut löytyäkin ja neiti hakee aktiivisesti kontaktia myös monissa arkipäivän tilanteissa. Usein on tullut mieleen, että niin sitä vaan kouluttaa koiraansa kaikkialla muuallakin kun vain treenikentällä.. sen kun aina muistaisi, miten koirilleen viestii ja mitä niiltä vaatii/niille sallii erilaisissa arkipäivän tilanteissa. Kyllähän me ihmiset olemme varmasti epäloogisia koiriemme mielestä.. vaan onneksi ne antavat anteeksi ja ymmärtävät vajavaisuutemme :).

220591.jpg

Olen yrittänyt lukea tiineyden merkkejä Donnasta, mutta mitään ei ole vielä havaittavissa. Neitokainen on oma pirteä itsensä ilman pahoinvointeja, pyöristynyttä vatsanseutua tai muitakaan tiineydestä kertovia juttuja. Noh, vuorokausia astutuksesta on kulunut vasta kolmisenkymmentä ja kovin isoja muutoksia tähän aikaan ei pidä ollakaan vielä näkyvissä. Jännitetään nyt vielä pari viikkoa, niin eiköhän ne tiineyden merkit näy jos neiti on kantavana. Savukosken ELL:lle odotellaan uutta ultraa ja jos se sinne lähipäivinä saadaan, käytän neitokaisen ultrassa. Mikäli ei, odotellaan rauhassa edelleen... :).

220596.jpg

Käytiin eilen aamusella Juhon ja koirien kanssa metsälenkillä ja keräämässä uusia kiviä akvaarioon. On tämä syksy vaan erikoinen.. lämmintä oli lähemmäs kymmenen ja aurinko paistoi komeasti vaikka lokakuun puoliväliä kuitenkin mennään jo. Tänä aamuna oli maa taas jäässä ja heräsi himo lähteä siivoamaan tarhat ennenkuin alkaa lämmetä. Niitä kikkaroita on sitten lysti korjailla, kun ne on jäisiä ja irtoavat maasta helposti. Huvinsa kullakin ;).