...näiden yhteyksien kanssa tällä hetkellä. Salama iski tällä viikolla antennitelineeseen, jossa sijaitsee niin canalin telkkariantenni kuin langattoman laajakaistan suuntausantennikin. Oltiin ehditty vetää kaikki töpselit pois seinästä, mutta antennin johdot oli vielä paikallaan. 'Savun hälvettyä tarkistimme kytkennät' ja totesimme, että niin digiboxi, langattoman laajakaistan modeemi kuin meikäläisen konekin (joka ainoana koneena on antennikaapelin päässä) olivat kaputt... Nyt sitten odotellaan canalilta uutta digiboxia ja soneralta uutta modeemia. Onneksi sentään kännykän kautta pääsee lukemaan sähköpostit ja säätiedotukset ;).

Sivujen päivitykset saavat nyt siis odottaa, mutta lyhykäisyydessään ohessa jotain kuulumisia..

Labukoille on tehty molemmille muutamia verijälkiä. Inka menee kuin höyryveturi, pisin jälki ollut jo reilu parisataa metriä. Neito tietää selkeästi jo, mitä jäljellä pitää tehdä. Se tuhistelee kuono maassa, tosin vielä aikamoista siksakkia jäljen päällä tehden riippuen tuulesta, mutta etenee määrätietoisesti kaadolle asti. Makauksia tai kulmia ei olla vielä tehty ollenkaan, semmoisia suoria tai hieman kaartavia pätkiä maastoa mukaellen. Sagan jäljet on olleet semmoisia kymmenen metrin pätkiä. Pikkuinen vielä ihmettelee touhua, viimeksi tosin jo viimeiset metrit ennen kaatoa mentiin ihan kirsu maassa hienosti jälkeä seuraten. Ja hienosti löytyivät broileripullat sieltä mättään alta :).

Näyttelyrintamallakin on tapahtunut; Inka oli Kemissä viime viikonloppuna AVO ERI3 hienoin arvosteluin, Aamunen JUN EH2. Bernituomari tykkäsi että neiti oli liian pieni, muutaman sentin saisi kasvaa. En nyt kovin suurta menestystä odottanut muutenkaan, kun neitonen on ihan ruskieneitsyt karvaa pudottaessaan. Tuomarin mielestä turkki oli kuitenkin hieno ;). Nyt Aamu kasvattaa turkkiansa takaisin kaikessa rauhassa. Kahtellaan sitten loppuvuodesta, josko neiti pääsee messarin bussiin mukaan.
Mutta meidän pentuset! Kemin näytelmissä Salli eli BB Tia Dalma oli ROPpipentu saaden myös KPn ja hienot arvostelut! Juuri äsken sain hienoja uutisia Oulusta, missä Simo (BB Will Turner) oli ollut myös ROPpentu saaden myös KPn ja velipoika Sakke (BB Jack Sparrow) oli urospentujen toinen! Siellä oli weljekset olleet hienosti peräkkäin, tuomari oli pitänyt molempia poikia todella lupaavina. Upeaa!! Onnea vielä paljon Simo, Timo & Virpi sekä Sakke & Niina!

Pentu-uutisia ei ole vielä, saapa nähdä onko ensi viikolla. Tytti ultrataan maanantaina, joten sitten nähdään, tuottivatko Tytin ja Topin Juhannustaiat tulosta. Ilonan juoksuja odotellaan edelleen..

Muuten heinäkuu on kulunut kiireisissä merkeissä. Wanhan Navetan siivous, osittainen purkaminen ja uudisrakentaminen on käynnissä. Heinää aletaan kaataa varmaan tänään tai huomenna viimeisiltäkin pelloilta, kunhan vain tulisi nyt muutama täysin sateeton päivä. Tonttia on siivottu ja jätteitä lajiteltu vuokratuille roskalavoille kaatopaikalle vientiä varten. Navettatöissä on tullut naatiskeltua ihanaisten lehmästen seurasta. Lampaat on kotiutuneet ihan loistavasti ja kesyyntyneet aivan kainaloisiksi. Hepat on viettäneet kesälomaansa laitumella. Tintin kiiman alkua odotellaan myös kovasti, että neito pääsisi oriinsa luokse hellustelemaan.

Noh, tuossapa noita tärkeimpiä. Uusia kuvia on koneella paljon, kunhan saadaan kone kuntoon ja yhteydet taas pelaamaan, laittelen kuvia ja päivityksiä muutenkin sivulle. Siihen asti yritän kirjoitella tänne blogiin tärkeimmät uutiset.