Mimmi sai kuin saikin sen ikioman pikkusiskon. Mamman jaloissa pyörii ja housunlahkeissa roikkuu pumpulinpehmeä ja happamalta vauvanhengitykseltä tuoksuva "pernipullero" Janipan First Lady. Pikkuneiti on syntynyt 9.6.2005. Isä on FIN MVA Zweierteam Grandis ja emä upean upea Janipan Ginger. Pikkuiselle oli mietitty porukalla jo pitkään sopivaa kutsumanimeä, mutta mikään ei oikein tuntunut sopivalle.. Kun neitiä oli sitten muutama tunti seurattu ja toisiimme tutusteltu, oli nimi päivänselvä. Näin reipas ja iloinen lapsi ei voi olla kukaan muu kuin ILONA :). Tämä valloittava pieni otus on ollut ILONAmme nyt neljä päivää ja täytyy sanoa, että tuo nimi istuu neidille kuin nenä päähän; pikku häntä heilua vimpottaa hassusti puolelta toiselle nukkuessa, syödessä, juostessa, kakatessa ja haukotellessa puhumattakaan riekkumisesta. Naamalla on jo nyt onnellinen pernivirne ja silmissä ilkikurinen katse joka bernillä vain voi olla. Nyt, kun bernineitoja on kaksi, ajatteli Mamma pitää jatkossa myös tämän parivaljakon tempaukset saman otsikon alla. Näin ollen Mimmillä ja Ilonalla on siis yhteinen päiväkirja tästä edespäin. Mimmin vanhaan päivikseen pääsee tästä

Mimmin näyttelyreissu meni aika hienosti. Neitokainen voitti junnutytöt saaden laatumaininnan EH. Tuomari oli vähän sitä mieltä, että neiti on todella lupaava, eli meijän möhköfantista on kehittymässä upea koira. Näyttelyarvostelu löytyy tuttuun tapaan Mimmin Tuloksia-sivulta. Seuraava näyttely meillä onkin ensi lauantaina Rovaniemellä... innokkaasti odotellaan viikonloppua ja yritetään olla porskuttelematta kaikissa lätäköissä, ettei koko koiraa tarvitsisi pestä ennen näyttelyä.
Mimmi oli ensimmäisenä iltana hiukkasen närkästynyt uudelle pikkusiskolleen; Ilona nimittäin luuli heti Mimmin nähdessään, että "Voi Hitsi!! Täälläkin on MaitoBaari", ja suuntasi hanakasti Mimmin mahan alle etsimään vapaata hanaa. Eihän sieltä sellaista toimivaa ainakaan löytynyt ja kun Mimmi sanoi kahdesti "Räyh ja Ärhh", uskoi Ilona baarin menneen kiinni eikä jatkoaikaa ole enää anottu.