Vuosi vetelee viimeisiään ja katseet on suunnattu jo tulevaan. Pentusia tälle vuodelle ei saatu erinäisistä syistä; Donnan astutus ei onnistunut, kun olin tärppipäivinä työreissulla ja astutustouhuissa oltiin sitten näin ollen liian myöhään. Notte taas ei tullut kantavaksi sulhosta johtuen. Poika astui liian kaukaa joka kerta ja jo tuolloin astuttaessa mieleen pukkasi ajatusta, että tästä ei taida tulla lasta eikä p**aa.
Noh, met emmä jää menneitä suremaan, vaan otetaan uusiksi ensi vuonna. Toiveissa olisi siis cavalierin, cockerin sekä myöskin bernin pentusia vuoden 2007 aikana.

318870.jpg

Tulipahan nuo sivutkin uusittua taas ulkoasultaan tässä joululoman aikana. Mie olen niihin nopeasti kyllästyvää sorttia ja helposti alkaa oman sivuston ulkoasu ahdistaamaan liiallisella värillään, värittömyydellään, rakenteellaan tai muilla ominaisuuksillaan. Suapipa nähä, koska tämä uusi, ihana vihreä alakaa kyllästyttämään.

Weetiltä rapsautettiin pallit poikkeen vajaa kuukausi sitten. Kun ei näyttänyt nuo astumistouhut enää luonnistuvan, mitäpä niitä hormoonikasseja mukanaan riiputtamaan. Ompahan tyttärien juoksujen aikoihin mukavampi ollakin, kun yläpää määrää asioista alapään sijaan. Weetillä on ollut lisäksi tyttöjen juoksujen aikoihin sijoittuvaa merkkailua, joten nähtäväksi jääpi, joko Äijä pärjäisi ilman pikkupöksyjä öisin vai kuinka on tapa jo nahan alle juurtunut. Emäntä elättelee toiveita, että merkkailu jäisi pois, kun sitä ei tapahdu koskaan silloin, kun kellään tytöllä ei ole juoksua.

318944.jpg

Olemme tehneet tunnin, parin metsälenkkejä päivittäin, kun Emännällä on ollut vapaata. Ilmat on olleet ihan kivat, vaikkakin välillä tuuliset. Mutta niinkuin se vanha sananlasku sannookin, ei ole huonoja ilmoja, on vain huonoja varusteita! Koirat on nauttineet silminnähden metsälenkeistä ja mökissä onkin ollut melkoisen rauhallista iltaisin, kun sessut nukkuvat kuka missäkin nurkassa tyrmässä päivän touhuista.