Huh hellettä! Aurinko on hellinyt meitä Lapinkin immeisiä oikein kunnolla jo pari, kolme viikkoa. Vedet ovat myös lämmenneet tämän lämpimän jakson ansiosta ja meijän koirat ovat uineet sielunsa kyllyydestä monen monta kertaa. Uusia kuvia on myös rapsittu urakalla ja albumeissa onkin paaaljon uintikuvia ;). Uimakuvia on ensinnäkin paljon siksi, että näillä helteillä ei oikein ole viitsinyt lenkkeillä kuin aamutuimaan ja niilläkin reissuilla on hakeuduttu samoilemaan aina lampien tai joen läheisyyteen. Uimakuvia on tullut räpsittyä paljon myös siitä syystä, kun Mamma on niin ylpiä kahdesta karvakuonolaisestaan; nimittäin Ilonaisesta ja Weetu Aslakista. Ne kun ovat oppineet tämän parin viikon sisällä uimisen ihanuuden! Weetu ui jo todella sulavasti; melkein voi kuvitella sille pyrstön persauksiin, kun poika mennä huilaa vedessä norpan lailla. Myös damien palautukset onnistuvat vähän paremmin.
Ilonaisen uimatyyliä ei nyt voi kovin saukkomaiseksi vielä kehua. Vaahtopäät lyövät kuohuen rantaan, kun neitokainen kroolaa täysin rinnoin riemusta hihkuen ympäriinsä. Mimmiä aivan selvästi vähän ärsytti lauantaiaamuna, kun silmät ja korvat olivat vettä täynnä, Illun porskutellessa ohi etutassuillaan vedenpintaa sotkien :).
Donnakin on uinut enemmän ja rohkeammin, kuin viime kesänä. Lauantaina Donna lähti jopa kirittämään Miraa, kun toinen nouti kepakkoa. Olihan se koominen näky, kun iso sakuneiti ja pikkuinen cavatyttö uivat rinta rinnan rantaa kohti, toinen toistaan peesaten.
Donnalle suunnitellun pentueen isukki, Williwaw Caramon, on sitten ihan virallisesti "hyväksytty" rotuyhdistyksessäkin sulhoksi; kyseinen hellupari on siis rotuyhdistyksen jalostustoimikunnan hyväksymä yhdistelmä. Donnan juoksua odotellaan alkavaksi tässä kuussa.