Noniih, päästiinhän sitä eetteriin taas! Meidän laajakaistan palveluntarjoajan toimitusprosessissa mahtoi olla muutama bugi ja pari bittiä boikittain, kun räpelsivät langatonta ADSL:lällää meille peräti neljä viikkoa.

Mutta sitten asiaan; hieman väliaikatiedotusta siitä, mitä tässä nettipimennon aikana meille on tapahtunut.. Muutto Ranuan kuntaan, pieneen Teerivaaran kylään, on tapahtunut ja alamme pikkuhiljaa kotiutua uudelle kotiseudulle. Lapset käyvät Rovaniemen puolella koulua, Yläkemijoen koulu Vanttauskoskella kun on lähempänä kuin Ranuan koulu. Hienosti on myös lapsilla lähtenyt elämä käyntiin uudessa opinahjossa ja uudella kotiseudulla.. varsinkin nyt, kun nettikin on saatu pelaamaan .

Kuten kuvastakin voi päätellä, on hyvin helppo päätellä, mistä tämä paikka on saanut nimensä. Parhaimpana aamuna teeriä on istuskellut pihakoivuissa parisenkymmentä. Täytyy vaan toivoa, että tykkäävät istuskella meidän pihapuissa sitten ensi syksynäkin, kun maalinnun pyynti alkaa...

Meidän pentuhuone tyhjeni joulunpyhien aikana sitten lopullisesti. Jäljelle jäänyt rasavillikaksikko, Saara ja Salli yrittivät pitää riiviölauman kunniaa yllä ja meteliä sillä desibelitasolla mikä se oli, kun koko kööri oli vielä kotona Tytti-äidin helmoissa. Saara matkasi sitten kuitenkin siskoksista ensin Alilan perheen iloksi Haapavedelle ja Salli lopulta sijoituskotiin bernipoika Epun (Janipan Pepe) pikkusiskoksi Varjakkaan.

Kaikki pentuset saivat ihanat kodit, kuvia ja ainakin kuulumisia on tullut jokaiselta. Kunhan tässä ehdin, päivittelen Sallin lisäksi myös muille vintiöille omat sivut Pentueet -sivun alle.
Terkkusia ja suukkoja rakkaat piraattiriiviöt Salli, Saara, Siiri, Sakke ja Simo. Olkaa reippaita berninalkuja ja tuottakaa iloa ja onnea uusille ihmisillenne. Eikä kovin paljoa harmaita hiuksia .

Meidän Pride'n Joy, Janipan Tuisku alias Aamu kasvaa ja kaunistuu. Neiti on nyt viiden kuukauden vanha, oikea ilopilleri ja hömppäheluna. Ruoka maistuu ja ruuan eteen ollaan valmiita tekemään vaikka vähän temppujakin; kiipeämään esimerkiksi pakastimen päälle, tiskipöydälle ja on sitä esitelty kerran kiipeilytaitoja olkkarissakin, kun tasapainoiltiin telkkarin päällä. Silloin tosin kyse oli siitä, että oli ihan pakko päästä katsomaan, mitä se Morrison-kissa siellä ulkona niin mielenkiintoisena pitää...

Aamun kanssa ollaan harjoiteltu vähän kontaktia ja istumista, nyt on meneillään seisomisharjoittelut. Ensimmäiset näytelmät lähestyvät vinhaa vauhtia, joten vaavin olisi hyvä osata vähän seisoa tapittaa ja juosta Hilppasta Hienosti Hihnassa. On meillä vielä vähän hiomista....

Allin viralliset lonkka- ja kyynärtulokset tulivat sitten Kennelliitosta. Tuloksena kyynärille 1/0 ja lonkille D/D (kohtalainen arthrosis). Minkäänlaisia vaivoja Allilla ei onneksi ole vielä ollut, pientä lihasjäykkyyttä lukuunottamatta. Olemmekin ottaneet kuntoiluohjelmaan reippaat lenkit, jopa niin että Isäntä ja Emäntä istuvat moottorikelkan päällä ja koirat juoksevat kelkan jäljellä. Lenkit ovat olleet pääsääntöisesti kahdeksan kilometrin mittaisia ja vauhdiltaan sellaisia, että koirat ovat pysyneet helposti matkassa. Välillä on otettu spurttipätkiä ja puolessa välissä, kääntöpaikalla, pidetty pieni tauko. Tehotreenissä ovat viime syksyn mammat Ilona ja Tytti sekä tietysti Alli.

Vaikka tosissaan kelkkailemalla saa hien pintaan itsellekin, ei se kuntoilumuotona ole meillä ainoa. Ollaan korkattu tälle talvelle myös hiihtokausi! Viime talvena herännyt intohimo hiihtämiseen ei ole kesän aikana ainakaan laantunut ja kun maisemat ja mahdollisuudet täällä metsän keskellä ovat upeat, ollaan hyvin iloisia kylässä olevasta kunnan latukoneesta!

Vähän kelkkalenkkejä rauhallisimmille hiihtolenkeille ovat päässeet luvan kanssa Mimmi ja Donna. Ja kerran ilman lupia Ilona. Olimme nääs eilen juuri ladun kääntöpaikalla, lähdössä takaisin kotia kohti, kun jalkoihimme ilmestyi kuin taivaasta tipautettuna PikkuPerni IlluIhanainen... ihan hengästyneenä, naama kuurassa kuin lumiukolla. Isäntä ja Emäntä olivat hetken vuorostaan kuin puusta pudonneet.. mistä tää tähän pyörähti? Alkoi armoton suksiminen kotia kohti, josko koko lauma on ottanut ritolat Illun lailla.. Eipä ollut, onneksi. Kaikki häkkiin jätetyt bernit + Alli ja Elli istua nakottivat verkon takana vähän myrtseinä siitä, etteivät olleet päässeet hiihtämään. Ja etteivät olleet älynneet KIIVETÄ häkin laidan yli niinkuin Ilona. Ei voi muuta kuin ihmetellä koiran jäljestystaitoja, kuinka se käytti kirsuaan ja löysi meidät paikasta, jossa se ei ollut koskaan käynyt, monen kilometrin päässä kotoa. Sitä en kyllä enää ihmettele yhtään, mistä Aamu on perinyt kiipelijän lahjansa...

Tiiättekös, mitä Donna tässä puuhaa? Odottelee juoksuja! Ei siis ole alkaneet vielä, joten odotellaan, odotellaan edelleen.... Vaan eipä tässä ole viime viikkoina juoksujen alkamiselle ollut niin väliäkään, kun on ollut päiväohjelmassa niin paljon kaikenlaista. Nyt, kun tilanne alkaa hiljalleen rauhoittua, pyhät on vietetty, hepat saatu talliin ja muutto suurimmaksi osaksi tehty, olisi aikaa lähteä hellustamaan . Terveisiä vaan sinne Oulun seudulle, sinä tumma komistus! Ilmoitellaan, kun häävankkurit lähtevät liikenteeseen Teerivaarasta!

Mamman rakas, ihanainen Mimmunen, on yrittänyt tarjoilla pitkin syksyä silloin tällöin vähän sitä sun tätä.. 'Istun näin, seison tällee, tapitan silmiin, haukun hienosti, tuon sulle halon, hyppään tuosta yli.. eikö mikään kelpaa? Eikö me enää tehä ikinä mittään? Eikö me ennää tokoilla sillee oikeesti?' Koira otti lopulta Emäntää niskasta kii ja niin aloitettiin hissuksiin treenailu, pitkän tauon jälkeen. Ollaan nakeltu navetan pitkällä käytävällä kapulaa ja hypitty esteitä, muisteltu miten kaukot menee ja kokeiltu, vieläkö luoksetulossa on pysähdys. Jopa neljän minuutin paikallaolot piilosta luonnistuu helposti, varmaan menisi kymmenminuuttinenkin. Periaatteessa kaikki AVOn liikkeet ovat ikäänkuin 'hautuneet' puolen vuoden treenitauon aikana viittä vaille valmiiksi! Nyt vain pitäis uskaltautua kisaamaan. Onkohan kellään muulla yhtä korkeaa kynnystä luokanvaihtoon? Itsellä kynnys meinaa olla niin korkialla, ettei yli nää...

Tessutouhujen lisäksi Teerivaarassa harrastetaan myös Heppahommia. Wanha ystävä, Wilma on taas kotona! Ihanaa saada mamma takaisin, omaan pihaan ja omaan talliin. Hieman Murmeli on muuttunut taipaleella, ikää on tullut tietysti jokunen vuosi lisää. Myös luonne on muuttunut, aika paljonkin. Ennen niin ystävällinen tamma on nykyään hieman kärty ja olevinaan niin johtajatammaa, että. Meneillään ovatkin esimies-alais -keskustelut joissa minä toivon olevani se, joka tahtipuikkoa heiluttaa. Wilma saa tyytyä duunarin rooliin. Luulen, että se on jopa onnellisempi siinä asemassa.
Wilman kaveriksi hommattiin ihanan lutuinen tamma Tintti. Ei voisi ihminen rehdimpää ja tuhdimpaa kumppania toivoa! Meidän heinämahainen pulleromamma pudottaa nyt mahaansa, että pääsee sitä sitten ensi talvena kasvattamaan oikein urakalla. Etäiset haaveet pienhevosvarsasta alkavat muuttua pikkuhiljaa tavoitteiksi, kun oma pikkutammani Tintti lähtee miehelään alkukesästä. Sulhoksi on valittu upea pienhevosori Vinha Paanari eli Jerkku. Terkkuja Jerkulle ja sametipehmeät suukot, pyysi Tintti lisäämään.

Hevostelun, tessuttelun, hiihtelyn, retkeilyn ja kelkkailun lisäksi kuritan noita muutamaa aivosolua opiskelulla. Vuoden 2010 lokakuussa pitäisi valmistua maatalousyrittäjäksi, hevostalouden opintosuunnalta. Monenmoista suunnitelmaa tulevaisuutta varten on tehty, mitkä niistä toteutuvat mitkä eivät, jääpi nähtäväksi...

Mutta semmoista touhua tällä mäellä. Nyt tämä Emäntä lähtee nukkumattia moikkaamaan, aamulla kello soi kuudelta. Ei tässä ainakaan makuuhaavoja pääse syntymään.