Meillä heiluu pentulaatikossa enää kahden poikapennun hännät. Pikkuisesta rubytytöstä tuli Enkelipentu lauantaina iltapäivällä. Samana iltana joukon pikkuruisin poika päätti seurata siskoaan. Toinen pikkuisista pojista liittyi Enkelipentujen joukkoon sunnuntaina. Eläinlääkäri arveli, etteivät keuhkot olleet sitten kuitenkaan vielä kehittyneet riittävästi. On ollut sydäntäraastavaa seurata pentusten hiipumista, kun mitään ei ole voinut tehdä. Sydän syrjällään seuraan näiden kahden jäljelle jääneen soturin syömistä, nukkumista, hengitystä, liikkumista.. Päivä rytmittyy aamupunnituksesta iltapunnitukseen. Pelkään, en uskalla juuri edes toivoa. En uskalla poistua makuuhuoneesta. En uskalla juurikaan nukkua.

Eikä tästä itkusta meinaa tulla loppua millään.