Käytiin sitten siellä hellustamassa Miran kanssa. Saattoipa käydä niin, että oltiin muutama päivä myöhässä. Parhaat päivät olivat ihan selvästi ohi ja vaikka astuminen teknisesti tapahtuikin, pieni epäilyksen siemen jäi itämään. No, hyvä jos joku siemen sentään ;). Jos homma ei onnistunut tällä kertaa, ollaan ensi juoksun tienoilla sitten tarkempia progujen ja sen nousun kanssa ja lähdetään reissuun hyvissä ajoin.
Muuten tyttö on selvästi rauhoittunut tuosta juoksun aikaisesta hillumisesta. On se sitten kumma, että toisilla nartuilla tuo juoksuaika tarkoittaa sitä sanan varsinaisessa merkityksessä; Mira on villi kuin junan pilli ja oikein tihkuu energiaa ja intoa. Se on varsinainen tärpästikkeli pari kolme viikkoa justiinsa ennen juoksun alkamista ja sen aikana. Juoksun loppuvaiheessa tyttö menee rauhallisemmaksi ja tasaantuu kaikin puolin muutenkin. 

Mimmin kanssa meillä on jännät paikat viikonloppuna, messari kutsuu! Jännitystä lisää vielä roimasti se, nauravatko ne meijät kehästä pihalle kovalla äänellä hekottaen selkäkeikkana ja vatsaansa pidellen vaiko vain hillitysti hihittäen. Neiti pudotti juoksun myötä nimittäin turkkinsa ja muistuttaa muhkean rosamundan sijaan lappilaista puikulapottua. Hieman on ruokavaliomuutoksella ja purkista saatavilla "karvankasvatuspillereillä" saatu entistä laimeasti muistuttavaa muhkeutta ulkomuotoon, mutta tuskinpa meille titteleitä tipahtelee kumpanakaan päivänä ;). Joka tapauksessa Emäntä odottaa reissua innolla! On kiva lähteä samanhenkisten, kivojen ihmisten kanssa reissuun. Oman kerhon järjestämä messaribussi starttaa perjantaina Kemijärveltä ja siihen me meinataan Mimmin kanssa kamoinemme ahtautua. On tosi mukavaa lähteä reissuun tuon Möhkyläisen kanssa, kun tietää jo etukäteen ettei se stressaa outojakaan asioita eikä perusta maailmanmenosta.... kunhan vain ruokakipot ja Emäntä on matkassa (tässä järjestyksessä), on turva kelkassa eikä ole mittään hättää :D.

Ilona on kasvanut kovasti sekä leveyttä että korkeutta. Tyttären luusto on vankistunut kovasti, tassut alkavat muistuttaa semmoisia pottupulikoita että heiveröisempää hirvittäisi. Neiti on käynyt säännöllisiä (mutta maltillisia) metsälenkkejä toisten kanssa pitkin syksyä ja alkutalvea ja tuo vapaana muiden kanssa peuhaaminen ja liikkuminen on alkanut kasvattaa mukavasti (aika kikkaran, pehkana!) turkin sisälle koiraa. Luonteeltaan Ilona on paljon avoimempi kuin Mimmi. Se on rohkelikko, joka menee estoitta jokaisen syliin. Se myös luulee ihan oikeesti, että kaikki maailman ihmiset rakastavat bernejä ja niiden luoksepäästävää (lue: suuhuntyöntyvää) luonnetta. Ilona rakastaa ihmisten ja muiden eläinten lisäksi myös kuusia, viinimarjapensaita ja muita pihalla kasvavia juttuja. "Njam, rousk, raks, lurps, hmmmmmm, kritsis"... kuuluu tuolta tarhasta, kun Emäntä selkänsä kääntää. Yksi iso marjapensas on kaivettu jo juurineen irti maasta, kaksi on vielä pystyssä. Männyn alimmat oksat olivat ennen metrin korkeudella, nyt alimmat oksat lienevät tuossa parissa metrissä. Kuusiaidan alaosaa on harvennettu siihen malliin, että näköalat ovat kivasti avartuneet koirien "talonpäädyntarhassa" ja nyt pystyy esteettä haukkumaan joka suuntaan! Sisälläkin neiti saattaa ihan muina miehinä Mamman silmien alla alkaa narskuttaa vaikkapa pöydän jalkaa tai eteisen ja keittiön välistä porttia. Sitten se ikään kuin havahtuu, että "Oi pirskatti! Hitsin hitsi! En yhtään muistanu!! Sori :}"...