...on lähteneet käyntiin taas talviunien ja epäsäännöllisten köökitokojen jälkeen ja intoa tuntuu piisaavan niin koirissa kuin Emännässäkin. Ollaan treenattu jo parin viikon ajan kolmisen kertaa viikossa kentällä. Viikonloppuna käytiin jo Kemijärvellä hallillakin treenaamassa Mimmin kanssa, myös Marjukka ja Mira olivat mukana. Paikallamakuu meni hienosti yhtä seisomaan nousua lukuunottamatta yhden paikallamakuun lopussa. Paikallamakuu on edelleen kriittinen juttu Mimmillä niinkuin oli Mirankin kanssa. Eipä asiasta voi muuta päätellä, kuin että ohjaajasta se vika löytyy tässäkin ongelmassa... liian kauas, liian pitkään, liian aikaisessa vaiheessa. Malttia siis! Pysähtymistä ja seisomista ollaan otettu myös. Töitä tuntuu teetättävän se, kun kokoajan on opeteltu varsinaisesti vain seisahtamista. Liikkeestä seiso ja ohjaajan irtaantuminen on hankalaa, kun Mimmi on tottunut jatkamaan matkaansa Emännän mukana => olen ottanut koiran aina seisahtamisen ja palkkauksen jälkeen mukaani, kunnes olen antanut taas uuden seiso-käskyn. Eipä pälkähtänyt pieneen mieleenkään, että koira olisi pitänyt VAPAUTTAA seisomisesta aina erikseen. Nythän seiso ei tarkoita Mimmille "seiso kunnes toisin määrätään". Tänään syttyi lamppu ohjaajan päässä kohtuullisen pimeällä yläkoulun pihalla niin, että se valaisi koko pienen kylämme pohjoispäästä Pyhätunturin risteykseen: "Siis minunhan se pitää päättää, miten liike jatkuu.. joko vapautukseen tai uuteen käskyyn! Aiiivan!"
Kaikista ihanin juttu, missä tunnen Mimmin kanssa onnistuneeni on sen INTO seurata upealla kontaktilla. Tuntuu hienolta, kun koiran saa palkata treenin lopuksi seuraamispätkällä ja kourallisella nakkeja :D!

Donna oli tänään myös koulun kentällä alkeita opettelemassa. Täytyy sanoa, että sakemanninkaan kanssa ei olleet sormet niin verillä edes imutusharjoituksissa, kuin tämän pikkuhirviön! Koira pomppi, loikki, ärisi, sotkeutui takajaloistaan Emännän toppahousujen henkseleihin, haukkui, riekkui ja ärräsi. Ei mene kaaliin, että se on kuitenkin vain cavalieri ja sen pitäisi olla semmoinen sohvakoirahellantuutelipuudeli!! Se on ADHD potenssiin neljä. Se on ikuisella tripillä oleva keskittymishäiriöstä kärsivä pikkuterroristi. Se on ihan kamalan rasittava! Ja opettavainen. Ja niin ihana!
Ensimmäiset kymmenen minuuttia meni siihen, että raaaaauuuhooooitiiiiiiiiinnnn neitokaista erittäin rauhallisilla sivuilletuloharjoituksilla. Kynsinauhat paukahtelivat halki, kun neitokainen syöksyi intoa rätisten naksun kuultuaan makupalojen kimppuun (lue: sormien kimppuun). Pikkuhiljaa homma alkoi "skulata" ja neitokainen asettui samalle taajuudelle: "Siis onx sulla jotain asiaa? Hä? Mitä? No sano äkkiä! Anna nakki! Heips huijjaa! Heitä voltti! Ai et? No mie heitän ainaki!!" Saatiin monta aika upeaa perusasentoa aikaiseksi ja Donna jopa istui sivulla kontaktissa sekunnin kymmenyksiä! Sehän tämmöisen koiran kanssa treenatessa on hienoa, että saapi tehdä paljon toistoja! Ja eikös ne toistot olekin tässä hommassa kaiken aa ja åå? Perusasentojen lisäksi harjoiteltiin istumista, ne menee hienosti.. pikkupylly napsahtaa maahan ohjaajan ajatustakin nopeammin. Myös kontaktikävelyä otettiin ihan lopuksi ja voi sanoa, että neitokainen hiffasi homman; Emäntä pakitti rauhallisesti, koira vimpsutti perässä ja piti hienoa kontaktia koko takaosa iloisesti huiskaten puolelta toiselle. Kyllä tää tästä lähtee....