Vanhaa päiväkirjaa ei enää tosiaan päivitellä, vaan ollaan siirrytty "nykyaikaan" ;). Tästä päivästä eteenpäin meijän metkut ja kommellukset löytyvät täältä blogista.

Mitäpä on sitten tapahtunut meijän köörissä heinäkuussa?

Tytti Tuttinen eli MarjukkaSiukun bernineiti on tullut tänne "Kirkonmäelle" ns. korkeanpaikanleirille. Tytti kulkee VaraMamman mukana näyttelyissä ja vähän joka paikassa, että saisi paaaaljon uusia kokemuksia. Tämä neiti kun meinaa olla uusia ihmisiä kohtaan vähän ujo, joten operaatio "Annan tuomarin käplätä kehässä" on alkanut täysrynnäköllä :).
Aika kivasti on neitokainen alkanut päästä ujoudestaan.. viime viikonlopun Haukiputaan näyttelyssä Tytti teki "Illut" ja hyppäsi ihan outoa ihmistä vasten Ilonan lailla silmissään ilme "Rapsuta Muaki". Se oli jo aika paljon se!! Hyvä Tytti!

Kun Mammalla on tuo kinttu kipeä ja osittain myöskin kiireisen kesän vuoksi on Mira majaillut "nuapurissa" siskolikan luona jo parisen viikkoa. Marjukka haluaa treenata Miran kanssa TOKOn AVOluokkaan ja onpa heillä tavoitteena jopa JK1 ensi kesänä. Koirat eivät ole oikeastaan kovinkaan kummissaan tästä tilapäisestä kodinvaihdoksesta.. ovathan molemmat olleet aikaisemminkin paljon kylässä ja hoidossa puolin ja toisin, kun sellaista "kolhoosia" välillä eletään siskolikan perheen kanssa. Myöskin yhteiset lenkit koko porukalla ovat varmaan vaikuttaneet siihen, että viime viikonloppunakin tehdyn reissun jälkeen koirille näytti olevan ihan sama, kumman autoon hyppää; VaraMamman vai sen Oikean ;).

Mimmi on astutettu kesäkuussa upealla tuontiuroksella FIN MVA Coody Van't Pachthofilla ja pentusia odotellaan syntyväksi muutaman viikon päästä, tarkemmin viikolla 33. Mimmi kun on sijoituskoira, menevät nämä pentuset Kiurun Paulalle (Kennel Janipan). Kaikki pentuetiedustelut siis Paulalle numeroon 040 538 3175 tai mailitse: [email protected]. Mimmi voi tätä nykyä melkoisen paksusti, muuten ihan hyvin ;). Mimmi on ollut mukana tuolla Kupittajan retkillä vielä viime viikonloppuun asti, mutta pikkuhiljaa saapi alkaa menoa hidastamaan ja siirtymään rauhallisempiin lenkkeihin. Tosin ei sitä muoriskoa ole kovin paljoa itseasiassa huvittanut edes juoksennella enää pariin viikkoon.. tuleva mamma on käveleskellyt Emäntänsä perässä just tasan samoja jalanjälkiä, ettei vain tule vahingossa ylimääräisiä askeleita otettua... "kaksi pientä elefanttia marssi näin, aurinkoista tietä peräkkäin.." 

Donnan juoksut antavat odottaa itseään, tietysti. Eiväthän ne nyt ala, kun niitä odottaa ja kaikki hommat on sulhoa myöten valmiina...

Kaikilla muilla tyttärillä on nyt olleet juoksut tälle keväälle/kesälle, Nellillä on itseasiassa vielä menossa. On se niin kiva homma, että tyttäret peesaa toisiaan ja "juoksevat" melkein samaan tahtiin. Weetu Aslak se vaan tahtoo olla ihan onnesta mykkyrällä, kun on aina niin monta hyvänhajuista naista talossa yhtäaikaa!! Onneksi poika ei ole niitä miehiä, jotka ulisevat, vinkuvat, vonkuvat ja lopettavat syömisen narttujen juoksujen aikoihin. Ainoa "Ei niin kiva piirre" on se, että Weeti meinaa nostella kinttuaan sisällä nurkkiin ja puulaatikon kylkeen. Noh, siitäkin on selvitty "poikapöksyillä" eli herra viettää yöt pökät jalassa.. ja päivätkin, jos ei ketään ole kotosalla.

Koko kesä on ollut aika kiireistä aikaa ja vielä elokuu näyttää melko hulinalta. Näyttelyitä on ollut useat, jopa monena viikonloppuna peräkkäin. Kotona on työllistänyt tontin ympärille rakennettavan aidan rakennus/maalaus, puutarhatyöt kasvi- ja mansikkamaineen ja kaikenlainen puuhailu koirien kanssa. Ollaan käyty ahkerasti tuolla joen takana Kupittajan maastossa koiria lenkittämässä ja uittamassa. Koiratkin pitävät tarkasti silmällä, koska auton takakontti aukeaa. Autoa ei itseasiassa voi tuuletella peräluukku auki ilman, että koko lauma ponkaisee sinne odottelemaan lähtöä. Kun auto ei liikahdakaan, yksi toisensa jälkeen kyllästyy ja hyppää autosta alas. Poikkeuksen on aina tehnyt joko Tytti tai Weeti, jotka eivät hevillä ole uskoneet, ettei sillä kertaa lähdetä mihinkään, vaan on asettunut kaikessa rauhassa makuulleen ja ottanut vaikka tirsat uskoen, että kyllä tämä auto tästä vielä joskus liikahtaa ;).

Ai mutta joo.. kyllähän se Weeti Aslak kävi ajelulla tässä männäviikolla ihan "ominpäinkin"; Siskolikan lähtiessä koirineen kylästä oli Weeti roikassut autoon ihan huomaamatta.. siis kenenkään huomaamatta! Mamma siinä sitten vieraiden lähtiessä alkoi ajaa laumaansa pihalta sisälle ja huuteli Weetiäkin aikansa.. ja huuteli vähän kovemmalla äänellä. Ja korotti vielä ääntänsä. Ja huolestui. Mamma kävi varastot ja autotallit läpi, olisiko poika jäänyt jonnekin oven taakse. Ja käveleskeli tielle ja huuteli se yksi sililmä pitkällä niin että raitti raikui. Sitten pilpatti kännykkä taskussa, systeri soitti ja pyysi laskemaan koirat. Sanoin että yksi on hukassa. "Son täälä!" Voi sitä helpotusta!!!